Saphe on pienikokoinen älypuhelimeen bluetoothilla yhdistyvä laite, joka oman applikaationsa kautta varoittaa liikenteessä kameratolpista sekä erilaisista vaarapaikoista. Laitteen maahantuoja mainostaa tuotetta ”ylinopeussakoilta pelastajana”, joten napataan laite mukaan ja lähdetään etsimään peltipoliiseja!

Teksti ja kuvat: Janne Soilakari


One-Pron maahantuomaa Saphe-laitetta on kertoman mukaan myyty mm. Tanskassa jo lähemmäs puoli miljoonaa kappaletta. Tämä lukema tuntuu aika suurelta, etenkin kun huomioidaan, että laite maksaa 69 euroa ja vastaavanlaisia toimintoja on tarjolla käytännössä kaikissa normaaleissa navigaattoreissakin. Esimerkiksi omasta autostani löytyvästä TomTomin valmistamasta laitteesta. Miksi tällainen erillinen kilke pitäisi sitten vielä hankkia?

Noin ajateltuna Saphen tarpeellisuus ei ihan heti aukea, mutta miettimällä hommaa vähän pidemmälle, laitteelle löytyy kuitenkin omat varsin pätevät pointtinsa. Saphen avulla jokainen laitteen käyttäjä on osana liikenteen tieto- ja varoitusverkkoa, jossa pystytään jakamaan infoa muille käyttäjille laitteen kahden painikkeen avulla. Ilmoitetut paikat tulevat järjestelmässä kaikkien saataville, kun kaksi käyttäjää on siitä ilmoittanut. Tällä pyritään välttämään virhepainallusten ilmaantuminen.

Saphesta löytyy siis sininen ja punainen nappi, joista ensimmäisellä voidaan merkitä nopeusvalvontapaikka ja jälkimmäisellä vaarapaikka tai kolarialue. Vastaavasti laite reagoi kyseisten paikkojen läheisyydessä merkkiäänen lisäksi sinisellä tai punaisella LED-valolla. Saphe vaatii toimiakseen älypuhelimeen asennettavan yksinkertaisen Saphe Link -sovelluksen, joka käyttää sijaintitietoja hyväkseen ja seuraa käyttäjän reittiä reaaliajassa. Tavallaan Saphe-laite toimiikin siis kaukosäätimenä tälle sovellukselle. Saphe Link -sovellus on saatavana ilmaiseksi sekä Android että iOS -laitteille kummankin lahkon omasta appikaupasta.


Asennus
Saphen käytön mainostetaan olevan äärimmäisen helppoa ja käyttöönoton vievän vain pari minuuttia, jonka jälkeen laite toimii haluttaessa täysin automaattisesti. Saphe-laitteessa on hankittaessa valmiiksi paristot, joiden käyttöiäksi kerrotaan noin kaksi vuotta. Sitä tarina ei kerro että mitä tuon kahden vuoden jälkeen pitää tehdä, sillä laitteen kuori vaikuttaisi olevan täysin umpinainen, eikä paristojen vaihtaminen ainakaan äkkiseltään tunnu onnistuvan.

Itse henkilökohtaisesti vihaan älypuhelimia enemmän kuin mitään muuta (no ei nyt ehkä ihan, mutta melkein) ja koen niiden käytön suurimmaksi osaksi turhauttavana ja rasittavana näpertämisenä, joten mikäli Saphen käyttöönotto sujuu omalla kohdallani oikeasti parissa minuutissa, niin silloin sen on oltava todellakin sujuvaa. Lähdin testaamaan Saphea tätä varten hankkimallani iPhonella, koska lähtökohtaisesti osaan käyttää sitä vielä heikommin kuin Android-laitteita. Mikäli tämä homma menee laakista maaliin, niin pitää oikeasti nostaa hattua laitteen ja sovelluksen helppokäyttöisyydestä.

Saphe-järjestelmän fyysinen osa on kooltaan todella pieni. Se näyttää pienikokoiselta tietokonehiireltä. Laite voidaan kiinnittää auton kojelautaan tarrateipeillä.

Pienen etsimisen jälkeen löysin puhelimen ruudulta Apple Storen kuvakkeen, jota pakkauksessa mukana tulleissa käyttöohjeissa käskettiin klikata. Muutenkin vaihe-vaiheelta etenevät ohjeet olivat sopivan simppelit, joten edetään täysin niiden mukaan. Kirjoitin Apple Storen hakuun ”Saphe Link”, ja minulle tarjottiin asennettavaksi oikealta vaikuttavaa sovellusta. Muutamat klikkailut ja hyväksymiset (mm. se että sovellus saa käyttää sijaintitietojani), ja homma näyttäisi olevan valmis. Avaan Saphe Linkin, jonka käyttö on suoraviivaisen helppoa ohjelman yksinkertaisuuden ansiosta. Devices-valikosta yhdistän Saphe One -nimellä löytyvän laitteen puhelimeeni, nyt lienee kaikki valmista. Jos se tosiaankin tällä hoitui käyttökuntoon, niin eipä ollut hankalaa.


Käyttö
Asun Paimiossa ja itseäni lähimmät kameratolpat löytyvät Kaarinasta Paraisten suuntaan menevältä tieltä, joten suunnataanpas sinne tutkimaan miten hyvin tunnistus toimii käytännössä. Saphe-laite käynnistyy automaattisesti kun se aistii liikettä, tämä on kätevä ominaisuus. Toisaalta taas se että laitteen pitää antaa käyttää puhelimen sijaintitietoja aina, eli sijainnin määrityksen pitää olla koko ajan käytössä, kuluttaa enemmän puhelimen akkua. Toki tästä ongelmasta päästään eroon mikäli laittaa käyttöasetukset niin, että sijainnin käyttäminen on sallittua ainoastaan applikaation ollessa päällä, mutta silloin sovellus pitää itse muistaa avata aina ennen liikenteeseen lähtemistä.

One-Pron mukaan Saphe-järjestelmään olisi tulossa tämän vuoden alussa kaikki Suomen koulut ja lastentarhat, ja se varoittaa myös niiden kohdalla huomioäänellä. Nyt toistaiseksi kameratolppaa etsiessä koko muun matkan ajan on hiljaista, vaikka reitillä on parikin koulua, joista ajetaan aivan vierestä ohi. Eli ihan vielä 2019 tammikuun lopussa tämä ominaisuus ei ole toiminnassa.

Saphe Link -sovellus on käytöltään suoraviivaisen yksinkertainen. Settings-valikosta voidaan valita mm. reagointietäisyys kohteisiin. Sovelluksen näytössä on ajettavan reitin kartta sekä ajonopeus. Tässä ollaan juuri lähestymässä kameratolppaa. – Ähäkutti, mullapas onkin Saphe!


Pääsin valvontakameran luokse ja laite reagoi siihen kerrotulla tavalla. Saphen sovelluksesta voidaan valita reagointietäisyys, itselläni oli käytössä oletuksena lyhin vaihtoehto eli 25 sekuntia. Kameratolpan sijainti näkyy myös oikein sovelluksen karttanäkymässä. Ainakin tämän lyhyen testin aikana peltipoliisista varoitettiin kuten pitikin ja muutenkin järjestelmä toimi aivan kuten oli luvattukin. Laitteen varoitusääni on ehkä hieman kova, eikä sitä pystytä säätämään. Tämä ei ole mikään ongelma mikäli varoituksia tulee harvakseltaan, mutta jos liikuttaisiin alueella jossa niitä tulisi enemmän, niin saattaisi alkaa ärsyttämään. Noin muuten en keksi suurempaa kritisoitavaa.


Kenelle?
Kenelle tämä laite/järjestelmä sitten soveltuu? Minulla itsellänikin on jo se TomTomin navi, joka myös kertoo kameratolppien sijainnit. Toki ei siinä ihan uusinta softaa kuitenkaan taida olla… Tästä päästäänkin sujuvasti Saphen parhaaseen puoleen, se on nimittäin aina ajan tasalla ja tulevaisuudessakin uudet päivitykset kuuluvat hankintahintaan. Tämä yhdistettynä käyttäjien omiin merkintöihin tekevät tuotteesta ehdottomastikin kiinnostavan ja vähänkin enemmän autoilevalle pätevän hankinnan. Lisäksi laitteen luvataan toimivan 35 eri maassa, eli laajemmin reissaava saa siitä vielä paljon lisähyötyä.


Merkki ja malli: Saphe One
Suositushinta: 69 euroa
Maahantuoja: One-Pro Oy
Internetissä: www.saphe.fi
Mitat: 64 x 35 x 14 mm