Spotify kertoi maanantaina 22. helmikuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa suunnitelmistaan julkaista uuden HiFi-tilauksen. Todennäköisesti siis nykyisen Spotify Premiumin yläpuolelle tulevan jäsenyystason.

Spotify on maailman suosituin musiikin suoratoistopalvelu, mutta sen musiikki on voimakkaasti pakattua ja tästä syystä äänenlaatu ei välttämättä ole paras mahdollinen. Ainakaan korkeatasoisilla laitteilla kuunneltuna. Kaikki eivät tähän usko ja Spotifyn äänenlaatu jakaakin mielipiteitä. Valtaosa palvelun (tosin ilmaispuolen) käyttäjistä pitää laatua hyvänä kun taas ainakin hifiharrastajat ovat varmasti eri miltä. Toisaalta monet artitsitkin liputtavat paremman laadun puolesta ja Spotifyn mukaan häviöttömään äänijärjestelmään perustuva suoratoisto on yksi palvelun toivotuimpia ominaisuuksia.

Korkeaa laatua haluavat suortatoistopalvelua käyttävät kuuntelevatkin musiikkinsa tällä hetkellä pääosin Tidal-palvelusta.

Nyt siis myös Spotifyn käyttäjille tulee tarjolle laadukkaampaa tavaraa eli musiikkia häviättömällä pakkauksella ja tiedonsiirrolla. Spotify ei ole kertonut palvelusta tarkempia tietoja ja viittaa lehdistötiedotteessaan vain ”cd-tasoiseen” ja häviöttömään ääniformaattiin.

Spotify Hifi -tilauksen pitäisi toimia myös Spotify Connect -yhteyttä hyödyntävien laitteiden kautta.

Hinnasta ei ole tietoa, mutta todennäköisesti Spotify Hifi maksaa joka tapauksessa enemmän kuin nykyinen Spotify Premium (10,99 €/kk). Spotify Premium käyttää häviöllistä säästökoodausta korkeintaan 320 kilobitin bittinopeudella.

Spotify HiFi saapuu myyntiin vasta loppuvuoden aikana ja ensi alkuun vain tietyillä alueilla. Saatavuudesta esimerkiksi Suomessa ei ole tarkempaa tietoa.