AUTOSOUND digilehti (=verkossa luettava digitaalinen näköislehti) on luettavissa kaikilla laitealustoilla ja lehti on ladattavissa erikseen myös pdf-tiedostona offline-lukua varten.

TÄSSÄ NUMEROSSA MM:


ESITTELYSSÄ:

Piia Alametsän Audi A5 2.7 TDi ’10
Piia Alametsä on puolisonsa Jukka Pitkäkosken kautta ollut kosketuksissa autohifiin
pian jo vuosikymmenen ajan, mutta omakohtainen kilpaileminen on tullut kuvioihin vasta viime aikoina. 2020 Piia kokeili painepuolta, ja kuluneella kaudella 2021 otettiin supertyy
likkään A5 Audin kanssa tuntumaa EMMA:n SQ-puoleen.

Heikki Lähteenmäen Ford Mustang GT ’05
Heikki Lähteenmäen Mustangi on esiintynyt AutoSound-lehdessä kertaalleen jo vuonna 2014. Tuolloin näyttävällä autolla ei ollut vielä kisattu autohifikilpailuissa. Nyt onkin looginen uusintaesittelyn paikka, sillä äänentoistosetti on jo ehtinyt vaihtua moneen otteeseen, jonka lisäksi Heikki nappasi kuluneen syksyn aikana voiton EMMA Finlandin SQ M-Cat Limited -luokassa.

Marko Lönngrenin Kia Stinger GDi Turbo ’20
EISA Noin 20-vuotisen autohifitoimittajanurani aikana ei ole montaakaan kertaa tullut vastaan autoa, joka olisi yksityiskohdiltaan niin huikea teos, että sen esitteleminen painetulla alustalla ei tee kunniaa asennuksen vaikeusasteelle. Marko ”Lönkkä” Lönngrenin Stinger kuitenkin on juuri tällainen. Tämä auto pitää nähdä livenä omin silmin! 


KOKEILUSSA JA TESTISSÄ:

Rebec DSP-CS470X DSP-vahvistin
Rebecin pieni sininen DSP-vahvistin ei suoranaisesti pullistele ominaisuuksillaan, mutta sisältää kuitenkin asiallisen 4-kanavaisen päätteen lisäksi kaikki perusominaisuudet omaavan signaaliprosessorin. Vieläpä kun 249 euroa kustantavaan pakettiin on sisäänrakennettu Bluetooth striimausmahdollisuus ja laitteessa on RCA-ulostulot kuudelle kanavalle, on se tähän hintaan superkiinnostava uutuus!

Radical R-D111 1-DIN -multimediasoitin
Radical R-D111 -multimediasoitin muuttaa vanhemmankin auton kuin uudeksi – ainakin, jos kyse on autosoittimen ominaisuuksista: yhden dinin asennusreikään sopiva soitin jättinäytöllä, kaikilla herkuilla ja alle 450 eurolla.

Nakamichi N-T39 -diskantit
Nakamichin uudet 139 euron parihintaiset diskantit pääsivät todellakin yllättämään. Kun taustatietoa ja sitä kautta odotuksiakaan ei juuri ollut, niin hymy oli testaajalla varsin herkässä. Nämä ovat tähän hintaan todella hyvät diskantit!

Hybrid Audio U10SW-S -subwoofer
Hybrid Audion on tuonut markkinoille uuden matalarakenteisen 10” subbarin ja me pääsimme yhteen käsiksi. Onko näistä oikeasti matalien taajuuksien tuottoon?

ESX Audio QS-TWO ja QM-TWOv2 -vahvistimet
Saimme hypisteltäväksi kaksi nanokokoista kaksikanavaista vahvistinta. Nämä molemmat saksalaisen ESX Audion vahvistimet mahtuvat kämmenelle ja niistä luvataan kohtuullisesti tehoa.


TIETOA JA TAITOA:

IKUISUUSPROJEKTI: Sadan kilon subbarikotelo!
Jossain kohtaa autohifistin elämää mieleen alkaa aina väkisinkin hiipiä mitä mielikuvituksellisempia tapoja toteuttaa asennuksia. Vaivannäöstä riippumatta. Sitä ikäänkuin haluaa haastaa itsensä täysin uusilla tavoilla ja tekniikoilla hakien jotain sellaista, mitä ei itse, tai kukaan muukaan ole vielä koskaan toteuttanut. 

Jakosuodatin: Mikä se on ja mitä se tekee?
Monet äänentoistoon ja audiotekniikkaan liittyvät perusasiat jäävät helposti yhä monimutkaisemman nykyteknologian varjoon. Tiedetään kyllä erilaisista pakkausformaateista, jitteristä, aikaviiveistä ynnä muista sellaisista, mutta mitä tiedetään esimerkiksi kaiuttimen jakosuodattimesta ja sen toiminnasta? Tässä tiivis paketti perusteista.

Sensuroimaton Viljamaa – Osa 17
Ylpeys – Ylpeyttä on erilaista. Sitä esiintyy yleensä lähinnä aloittelevien parissa. Ollaan aivan liian ylpeitä vastaanottamaan neuvoja ja hyväksymään tosiasioita. Suurin este kehittymiselle on väärä ylpeys. Luulemme osaavamme asioita paremmin kuin muut. Luullaan, että on olemassa parempia muotoja pyöräksi kuin pyöreä.

Jonnet ei muista – Osa 17
Kun maailman tunnetuimpiin ja vanhimpiin autolaitevalmistajiin lukeutuva Rockford Fosgate päättää suunnitella markkinoille jotain mullistavaa, voidaan käytännössä odottaa mitä tahansa ennennäkemätöntä. Näin tapahtui myös vuonna 2006, kun tuhoutumattomaksi kutsuttu nelikanavainen T15kW jättiläinen näki päivänvalon hehkuvan kuumassa Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa legendaarisessa tehtaassa.


Ja muut vakiopalstat:

Pääkirjoitus
Tuoteuutiset
EMMA Finland tiedottaa!
Kuukauden kuunnelluimmat
Tulossa seuraavassa numerossa