Tuttu arkinen riesa monelle autoilijalle: ajokki pitäisi saada nopeasti pysäköidyksi, mutta puhelimessa oleva parkkisovellus ei olekaan käytössä juuri kyseisessä pysäköintitalossa tai parkkialueella. Kello käy, jono oman auton takana kasvaa ja aikataulut menevät uusiksi, kun puomi pysyy sitkeästi alhaalla.

Samaa tilannetta on ehtinyt vuosien mittaan manata myös tamperelaisen Finnpark Oy:n operatiivinen johtaja Tami Koivuniemi. Teknologia kehittyy, mutta pysäköintiin tarvitaan lukuisia, usein parkkiyhtiö- ja paikkakuntakohtaisia sovelluksia.

”Juuri tätä autoilijan sujuvampaa arkea varten olemme kehittäneet Moovy-palvelun, joka kerää yhteen autoilijat ja parkkipaikkojen tarjoajat. Yhdellä sovelluksella voi jo nyt pysäköidä muun muassa Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Helsingissä. Palvelu laajenee syksyn kuluessa Helsingissä ja Turussa myös kadunvarsipysäköintiin sekä Turun uuteen Toriparkkiin”, Koivuniemi selvittää.

Pysäköinnin sujuvuutta lisää se, ettei puhelinta tarvitse räplätä puomille tultaessa, sillä Moovyn käyttäjä tunnistetaan automaattisesti. Ensikertalainen voi puolestaan ladata palvelun puhelimeensa kaikessa rauhassa parkkiruudussa. Pysäköinnin digitalisoituminen helpottaa arkea, mutta keventää samalla myös autoilun ympäristökuormaa. Vapaat parkkipaikat löytyvät helposti, autojen joutokäynti vähenee eikä pysäköintilipukkeita eikä paperikuitteja enää tarvita.

”Jatkossa Moovy-pysäköinnin voi ostaa osana matkaketjua. Eli auto viedään parkkiin ja matkaa jatketaan esimerkiksi junalla tai bussilla. Kaikki hoituu asiakkaalle yhdestä palvelusta. Pilotti VR:n kanssa on jo käynnissä”, Koivuniemi kertoo.

Moovy tarjoaa vaivatonta pysäköintiä mm. Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Seinäjoella, Lappeenrannassa, Turussa ja Helsingissä. Finnpark Oy:n kehittämä palvelu on kotimainen ja saanut myös Avainlippu-tunnuksen.

Lisätietoa: moovy.fi