”Siinäpäs on näppärän näköinen ”slimmi” erillissarja. Tai ainakin aika kevytrakenteinen, jos ei silti asennussyvyydeltään aivan kaikkein matalin mahdollinen. Jaa että Alpinen uusi lippulaivasarja, älä nyt viitsi…”.
Teksti: Janne Soilakari
Kuvat: Janne Soilakari ja valmistaja
Autohifimammutti Alpinella on vankat perinteet myös laadukkaiden kaiuttimien valmistajana, vaikka merkki mielletäänkin pääosin soitinmerkiksi. Tai mallisarjasta riippuen oikeampi termi olisi ”valmistuttajana”, sillä merkin aikaisemmat – jo joitain aikoja sitten tuotannosta poistuneet – F1 ja X -sarjat olivat joko kokonaan tai ainakin osittain tunnetun ja äärimmäisen arvostetun tanskalaisen Scan-Speakin tekemiä. Nykyisestä kaiutinmallistosta on kuitenkin jo hetken aikaa puuttunut todellinen lippulaiva, sellainen jota voisi sekä laadun että hinnan puolesta pitää vähintäänkin raskaana hifinä, ellei jopa highendinä.
Alpine päätti viimein vastata äänenlaadunnälkäisten fanipoikien huutoon ja toi markkinoille kokonaan uuden X-mallisarjan, johon lukeutuu pääkaiuttimien lisäksi myös yksi 12″ kokoinen subwooferi sekä kolme erilaista vahvistinta. Erillissarjoja on saatavana kaksi, joista otin tällä kertaa kuunteluun 6,5″ midbassoilla varustetun 549 euron hintaisen setin.
Sarja ei ensivilkaisulla näytä minkään ison merkin lippulaivasarjalta, vaikkei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole. Työnlaatu on laadukasta kuten Alpinella aina ja tuote näyttää toimivalta, mutta kun tiskiin paiskataan yli puolen kilon suositushinta, pitää silmiä hieraista kerta jos toinenkin. Kerron kohta tarkemmin miksi.
Kevyesti keskellä päivää
Alpinen filosofia on uusien X-erillissarjojen kanssa ollut: ”älä tee asioita liian vaikeasti”. Esimerkkinä tästä mukana tulee pikkuruiset jakosuodinrasiat ainoastaan diskanteille, midbassoille ei ole lainkaan suotimia. Toinen tätä edellistä lausahdusta tukeva ajatus on ollut käyttää midbassoissa pienikokoisia mutta tehokkaita neodymium-magneetteja, jotka mahdollistavat elementtien erittäin kompaktin moottorirakenteen ja sitä kautta asennusystävällisyyden. Midbassot ovat 600 grammaa kappaleelta painavina myös suhteellisen kevyet, vaikkei mistään todellisesta ”slim-sarjasta” voidakaan ehkä puhua. Asennussyvyyttäkin on kuitenkin 59 milliä.
Vaikka setti on merkin kärkituotteeksi hyvinkin kevyen oloinen, on se silti viimeistelyltään varsin laadukas. Midbassoissa ei näy mitään liimaroiskeita missään ja kaikki osat ovat paikoillaan todella tarkoilla toleransseilla. Diskanttielementit ovat vähän muovisen näköiset – siis kun suhteutetaan ulkoasua hintaan – mutta ne ovat silti laadukkaasti valmistetut ja hypistelytuntuma on jämerä. Mutta 549 euroa tästä setistä… Pelkästään silmillä arvioiden tuntuu vähän arvokkaalta, mutta kuten eräässä TV-sarjassa sanotaan, ääni ratkaisee.
Komponentit tarkemmin
Tutkitaan sarjan komponentit läpi vielä hiukan yksityiskohtaisemmin. Alpine siis käyttää X-sarjan midbassoelementeissä neodymium-magneetteja. Elementeissä on valurungot ja niiden malli supistuu erittäin voimakkaasti alaspäin mentäessä, niin että magneetin pohjasta mitattuna halkaisijaa on noin 60 milliä. Runko on väritykseltään musta ja se on näin kevyeen elementtiin oikeastaan todella tukevaa tekoa.
Kartion materiaaliksi kerrotaan nanokuitu, sen tarkempaa selitystä koostumuksesta Alpine ei halua paljastaa. Pelkästään sormituntumalta arvioituna väittäisin paremmin tietämättä että kartiot ovat jonkinlaista todella hienoa paperikuituseosta, jossa hyvin mahdollisesti on mukana jotain muutakin. No, oli miten oli, niin kartiot vaikuttavat varsin ohuilta, kevyiltä ja herkkäliikkeisiltä.
Kartion yläripustus on valmistettu kumista ja se on poimutettu mielenkiintoisen näköisesti. Alpine perustelee ratkaisua sillä, että tämän HAMR-rakenteisen ripustuksen avulla kartion liikeradasta saadaan normaalia lineaarisempi ja kartiot pysyvät paremmin kontrollissa myös liikepoikkeaman ääripäissä. Kartion keskellä on pieni käänteinen pölykuppi, joka ensivilkaisulla näyttää jonkinlaiselta käänteiseltä vaiheplugilta, mutta on kuitenkin todellisuudessa ihan vain hienolta näyttävä pölykuppi.
Midbassojen liittiminä toimivat perinteiset lattaliittimet. Liittimien tukevuus on sangen hyvä ja niitä löytyy kaksi paria kumpiakin. Selitys tuplaparille on siinä, että toisiin liittimiin on tarkoitus kytkeä mukana tulevat jakosuotimet, joiden perään tulevat diskanttielementit.
Itse diskanteissa on jakosuotimien tapaan kiinteät ja varsin pitkät, sekä laadultaan hyvää perustasoa edustavat kaiutinkaapelit. Kaikissa piuhoissa on valmiiksi liittimet päissä, joka kieltämättä helpottaa asennusta. Diskanttielementtien kalvot näyttävät vähän metallikaloteilta, mutta todellisuudessa ne ovat Alpinen mukaan hiilikuidun ja grafiitin seosta, jolla on aikaansaatu kevyt sekä jäykkä rakenne. Diskanteille luvataan toistokaistaa aina 50 kilohertsiin saakka, joka on varsin optimistinen lupaus. Elementtien runko-osa on valmistettu mattamustasta muovista ja niiden takana on irtiruuvattavissa olevat vaimennetut taustakammiot. Kalvon suojana toimii tiheähkö musta metalliritilä. Ulkoasu on tyylikäs ja viimeistely on niin ikään aivan laadukasta tasoa.
Pikkuruisista jakosuodinkoteloista paljastuu minikokoinen suodinkela ja kohtalaisen kokoinen ja laadukkaan oloinen muovieristeinen kondensaattori. Mukana on myös jumpperilla toteutettu diskantin kolmiportainen tasonsäätö. Suodin on pieni ja varmasti asennuksellisesti näppärä, mutta harvoin tällaisia toteutuksia silti näkee yli 500 euron erillissarjoissa. Mutta toisaalta, jos elementit kerran valmistajan mielestä toimivat riittävän hyvin yksiin ilman tämän monimutkaisempaa suodinta, niin sehän on vain hyvä asia. Ei tuomita ennen kuin on kuunneltu.
Sarjan mukana ei tule lainkaan minkäänlaista ohjekirjaa, sillä Alpine on printannut kaiken oleellisen tiedon setin pakkaukseen. Ja sitä tietoa sitten löytyykin muuten yllättävän paljon. Itse asiassa tämä on tarkemmin ajatellen nerokas ratkaisu. Kukapa ei tunnistaisi tilannetta, että joku tärkeä manuaali on kadonnut juuri silloin kun sitä pidemmän tauon jälkeen kaipaisi. Tuotepakkaus saattaa olla helpommin löydettävissä, ja kun mukana todellakin on kaikki oleellinen info, niin ei voi valittaa. Manuaalista heltiää kiitettävä arvosana, vaikkei mitään manuaalia varsinaisesti edes ole.
Kaiken edellä listatun lisäksi mukana tulevat vielä perusasialliset suojaritilät midbassoille sekä hieman erilaisia kiinnityskilkkeitä.
Kuunteluarvio
Suoraan paketista sarjan soundi oli poikkeuksellisen värittynyt keskialueen osalta, myös midbassopää oli vähän kadoksissa. Toki on täysin normaalia että sisäänsoittamaton setti ei heti toimi optimisti, mutta nyt soundi oli sen verran paljon ”poissa uomistaan”, että katsoin aiheelliseksi mainita siitä heti kuunteluarvostelun alussa. Eli jos hankit tämän sarjan, niin älä huolestu jos se soi aluksi vähän yläkeskialuetta korostaen ja bassoalueen osalta ohuesti.
Soitin sarjaa sisään useita tunteja niin lujaa kuin käytännössä uskalsin, jotta midbassot vetreytyisivät. Ja tokihan soinnissa tapahtui koko ajan muutosta parempaan. Mielenkiintoista oli havaita, että muutokset eivät jääneet midin ja keskarin alueelle, vaan myös diskantit soivat reippaan ”lämmittelyn” jälkeen erottelevammin. Ei siinäkään silti toisaalta mitään poikkeuksellista ole, mutta näin kun asian pääsee todistamaan vaihe vaiheelta, niin muutoksen suuruus tulee esille. Sitten varsinaiseen kuunteluarvosteluun.
Kuustosella laulaja avautuu sangen isona, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti mahtailevana. Äänessä on todella hyvin ilmavuutta. Keskialue on varsin puhdas, vaikka kappaleen kertosäkeistö paljastaakin yläkeskarilla jonkin ihan pienen korostumanpoikasen. Toisaalta se kyllä tuo toistoon tiettyä tarkkuutta, enkä oikein tiedä onko se edes soundillisesti loppupeleissä mikään ongelma. Midbasso on edelleen määrältään hiukan maltilliseen päin kallellaan, mutta sen tarkkuus on erinomainen. Voisi sanoa että midin soundista puuttuu kaikki raskaus ja ääni on erittäin vapautunut. Vapautunut ei yleensä ole se termi millä ainakaan itse kuvailen juurikin midbassotoistoa, mutta tämän setin kohdalla se on osuva.
Diskanttipäähän ei oikeastaan kiinnitä mitään huomiota, ennen kuin sitä alkaa ihan ajatuksen kanssa kuunnella. Tämä on luonnollisestikin hyvä asia. Jos soundissa olisi dramaattisempia ongelmia, niin ne kyllä hyppäisivät korville sen enempää kaivelemattakin. Diskantin yleissoundi on aika kirkas (kuuntelen sarjaa diskantin asetuksella ”nolla”). Erottelu on hyvää tasoa, mutta jotain pientä ”säihkettä” siitä silti uupuu, vaikka ääni onkin kirkas. Aivan kaikkein ylimmillä alueilla voisi olla enemmän eloa. Soundi on kuitenkin kirkasluonteiseksi setiksi hyvinkin rasittamaton, joten minimissään hyvän arvosanan puolella kiikutaan toistaiseksi.
Juniorilla midbassojen potku voisi olla voimallisempaa. Tarkkuus on kuitenkin edelleen todella hyvä. Laulajan äänessä on sopivasti pirteyttä, muuttumatta liian ohueksi tai kepeäksi. Homma svengaa kivasti ja kuuntelusta nauttii, kun negaatiot eivät nostele päitään. Oikeastaan tämä kappale tekee hiukan isomman vaikutuksen kuin ensimmäinen. Vähän lisää paukkua alempaan midbassoon, niin sitten olisi todella jees. Saattaa toki olla että käytön myötä myös tämä puoli parantuu, sillä jo nyt tekemäni sisäänsoittelu muutti asiaa selvästi parempaan suuntaan.
Rammstein ja pari napsua lisää volumea. Sarjaa pystyy soittamaan erittäin lujaa. Vaikka ulkoasu on hyvinkin ”kevyt”, niin äänivarat eivät ole. Myös herkkyys on harvinaisen hyvä, joka selittynee yksinkertaisella jakosuodinratkaisulla. Rokki raikaa kivasti ja rasittamattomasti. Subbaria huutaisi mukaan, muuten ei tule valitettavaa mieleen.
Cosmic Hipolla rumpalin peltien helinä toistuu kohtuullisen mukavasti. Hiukan enemmän voisi olla vielä säihkettä pelissä, muuten ihan ok. Diskantti on kyllä todella puhdassoundinen, siitä plusmerkintä. Bassopää jää aikalailla vajaaksi, mutta terävät potkaisut tulevat tiukasti ja tarkasti. Janitalla solistin lauluäänen nasaaliominaisuus toistuu sillä luonteella millä sen suurin piirtein pitäisikin. Myös kappaleen puhaltimet soivat suhteellisen asiallisesti. Tällä setillä musiikista nauttiminen on helppoa.
Aivan kaikkein ”koukuttavin” soundi ei ole, mutta erittäin asiallinen silti. En sitten tiedä olisiko se pieni ripaus lisää bassopäätä se mikä ratkaisisi pelin, voi olla. No subbarin kun lisää mukaan, niin ongelma on mahdollisestikin ratkaistu. Midbasson tarkkuutta pitää tälläkin kappaleella kehua, vaikkei biisi edes ole mikään paras mahdollinen raita tämän alueen arvioimiseen. Silti kappaleen ylemmästä bassopäästä löytyy sellaisia juttuja, joita ei todellakaan kaikilla kaiuttimilla huomaa. Ei ole siis kuin Laura Huhtasaaren vaalipuhe – hidasta, raskasta ja virheitä täynnä olevaa kuunneltavaa – vaan erittäin eloisaa ja nopeaa, sekä sisällöltään skarppia. Tämä jos mikä on hyvän kaiutinsarjan merkki!
Nilssiä ja akustista kitaraa. Nyt taidetaan liikkua Alpinen mukavuusalueella. Ja niinhän se on. Sarja luo erinomaisesti tilaa ja laulajan ääni on vivahteikas ja sopivan iso. Tai siis luonnollinen olisi varmasti parempi ilmaisu. Soundissa on hyvin pieniä nyansseja kaikki napsut tulevat kuuluville. Tulee vahva fiilis laajakaistaelementtien kuuntelusta. Bassopää toki on edelleen vajaa, mutta sille ei nyt mitään mahda. Muuten todella kova! Kitarat eivät kuullosta liian ohuilta ja metallisen kirkkailta että soundi muuttuisi liikaa kanteleen suuntaan, kuten joskus tapahtuu. Siinä rajoilla sen pitääkin liikkua ja nyt osutaan maaliin. Harvoin kuuntelen tätä kappaletta loppuun saakka jos ei ole ehdoton pakko, nyt kuuntelin. Ja taidan kuunnella vielä uudelleenkin alusta. Toimii.
Ja loppuun se ultimaattisin testi, joka ratkaisee kaiken. Jos tästä reputetaan niin ei hyvä heilu ja kaikki aikaisemmin annettu positiivinen palaute sulaa pois kuin lumiukko kevätauringossa. Eli soittimeen laitetaan Nightwishin ”From Wishes to Eternity” liveä, joka on tunnetusti soundiltaan sangen kireä äänite, mutta oikeasti laadukkaalla ja hiukan sopivalla tavalla anteeksiantavalla setillä sitten myös huikean nautinnollista kuunneltavaa. No, ainakin jos diggaa kyseisestä bändistä.
Hmm, joo. Soundi aukeaa hyvin ja siinä ei ole liikaa kireyttä tai päällekäyvyyttä. Diskanttialue ei tuota mitään ongelmia, ohhoh! Ei syljeskele kuuntelijan naamalle, kuten perinteinen kuvaus kuuluu. Dikkealue klaaraa haasteellisen materiaalin hämmentävän suvereenisti. Myös kappaleen kitarat toistuvat sopivalla intensiteetillä ja kiristymättä liiaksi. Bassoalueelle kaipaisi enemmän meininkiä, siltä osin meno jää nyt vajaaksi, mutta muuten ei edelleenkään tule mieleen kritisoitavaa.
Subbarin kera setti soveltunee hyvin erittäin monenlaisen materiaalin toistamiseen. Se antaa anteeksi materiaalista johtuvia ongelmia, mutta ei silti silottele liiaksi, vaikka onkin selkeästi enemmän kallellaan sille suunnalle kuin analyyttiseen.
Arvosana kuuntelusta: 9-
KUUNTELUMATERIAALI:
Mikko Kuustonen: Abrakadabra
Junior Wells: Sweet Sixteen
Rammstein: Heirate Mich
Bela Fleck & The Flecktones: Flight of the Cosmic Hippo
Janita: Sävyjä
Nils Löfgren: Keith Don’t Go
Nightwish: Crimson Tide / Deep Blue Sea
Nightwish: Sacrament of Wilderness
Sekalaista ”listapoppia”
Kommentit