Maxboom-äänenpaine kisat ovat olleet suosittua. Ja nyt ne alkavat jälleen.

Nimittäin 14.5. ja paikkana Viitasaaren Neste (Keskitie 60, 44500 Viitasaari).
Ihan nelostien varrella. Helppo tulla ja löytää. Kisaan ilmoittautuminen alkaa klo 10.

Maxboom ei ole välttämättä tuttu juttu, joten tässä hieman taustaa:
Maxboom syntyi vuonna 2008, kun haluttiin tehdä autoäänepaineformaatti, jossa ns. katulaitteistolla ja edullisella budjetilla pystyisi kisamaan ihan SM-tasolle asti. Lajissa on jonkin verran samoja elementtejä kuin DB drag:ssa. Eli kilpailussa kisataan äänenpaineen määrästä tuulilasilla olevaan kisasensoriin ja yksittäisen pudotuskaavio soiton voittaja etenee seuraavaan vuoropariin.

Kaikki kisaan tarkoitetut ja käytettävät laitteet ja ohjelmistot ovat yhdistyksen jäsenten vapaaehtoisvoimin tekemiä ja näin ollen on saatu aikaan aivan ainutlaatuinen kisaformaatti, joka on tehty nimenomaan harrastajien tarpeita palvelemaan.

Maxboom on eräänlainen äänenpaineen jokamiesluokka, josta monet sitten ajan kuluessa siirtyvät soittamaan muihin formaatteihin, maxboomiin osallistuminen on edullista ja helppoa ja jos palo lajiin syttyy voi myös maxboomissa kilpailla näyttävästä ja kovaa soivasta autosta mm. showcar luokassa jossa säännöt ovat jo hyvin tiukat. Luokista löytyy kaikille jotain aina stock luokista Unlimited luokkiin asti

Lisätietoja löytyy parhaíten Maxboomin Facebook-sivuilta: www.facebook.com/info.maxboom/